torstai 7. toukokuuta 2009

Ämpäriperunoita Vol.2

Osu ja uppos, meinaan itäneet potut. Valitettavasti en ottanut kuvaa itäneistä potuista, mutta siellä ne ovat mullan alla. Ainoastaan yksi kaupan perunatiskistä ostetusta perunasta ei alkanut itämään, mutta pistin sen silti multaan jos vaikka ihme tapahtuisi. Valkoisissa ämpäreissä on Siikliä ja sinisissä on Nicolaa. Enää odottelemaan perunoita, niitä pitäisi joskus heinäkuussa päästä maistelemään. Pistän tänne toki kuvia kasvun eri vaiheilta ja vastaavaa... Mutta seuraavaksi pieni ohje ämpäriperunoiden kasvatukseen, saa nähdä onko niistä mihinkään :)
  • Hankitaan potut, ämpärit ja multa (mielellään joku turpeinen ja vähälannotettu).
  • Idätetään perunoita sisällä esim. ikkunalaudalla ja suihkitaan päälle vettä. Pottuja idätetään sen aikaa, että niihin muodostuu "kunnolliset" idut.
  • Sen jälkeen ne istutetaan ämpäriin noin 10cm syvyyteen.
  • Riippuen vuodenajasta, niin kannattaa katsoa, ettei halla vie pottuja. Jos potut tahtoo juhannukseksi olisi ne kylvettävä aprillipäivän tietämillä.
  • Sitten vain kastellaan ja odotellaan :) Ei saa kastella liikaa, jottei potut mätäne ämpäriinsä. Hyvän kastelijan ei tarvitse reijittää ämpäriä, mutta pohjassa olevat reijät estävät hieman liikakastelua.

Ei kommentteja: