sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Huussi


Tuli viimeviikolla hieman ahkeroitua mökillä, oli oikein kolme polvea Heinosia paikalla rakentamassa huussia. Mestarin roolista oli ajoittain pientä kisaa Vaarin kanssa, mutta huussi saatiin silti hyvässä sovussa ja yhteistyössä melkein valmiiksi yhdessä päivässä.

Materiaaleista hieman. Vessan rungon pohja on tehty kestopuu 24:sta, ja muu runko höylätystä ja käsittelemättömästä 24:sta. Ulkoverhoilu tehtiin pohjamaalatusta ulkoverhoilupaneelista. Lehteri-, kulma- ja räystäslaudat ovat sahattua 4 tai 5 tuuman lautaa. Katton päällysteeksi valittiin muuhun ympäristöön sopiva kattohuopa.

Projekti saatiin tosiaan muuten lähesvalmiiksi, mutta ovi jäi pistämättä paikoileen, samoin kulma- ja reunalautoja jäi pistämättä, koska materiaali pääsi loppumaan kesken.

Lisää kuvia täältä.

Ämpäriperunoita Vol.4


Perunat ovat kasvaneet hurjasti, etenkin Nicola. Siikli on vielä hieman jäljessä. Pahalta näyttää, että päästään kuin päästäänkin nauttimaan omia perunoita :)

Nukkis vol.3



Jokaisessa purkissa on jo alut, joten joululahjat ovat jo hyvällä mallilla...

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Ämpäriperunoita Vol.3

Nicola

Nicola

Siikli
Pottujen versot ovat vihdoin nousseet pintaan. Jokaisessa ämpärissä on vähintään kaksi potun versoa pinnassa. Ensiviikon alkupuolella näkee vihdoin kuinka monta pottua oikein saadaan... Kylvämisestä versoihin meni n.15-20 päivää. Jos ilma olisi ollut yhtään lempeämpi olisi pottut kasvaneet hieman verkkaammin.

Nukkis vol.2


Nukkiksen taimet ovat lähteneet hyvin kasvamaan (kunhan ne sai ensin itämään), enää kaksi purkkia odottaa raskaustestin tuloksia.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Nukkiksen lapset vol.1

Seksipalmun ensimmäiset tarkoituksenmukaisesti siemenestä kasvatetut jälkeläiset. Näihin sinisiin purkkeihin on istutettu lukuisia siemeniä, joista jopa kaksi kappaletta on lähtenyt itämään ja saanut aikaan uuden seksipalmun alun.

lauantai 9. toukokuuta 2009

Star Trek - elokuva NÄHTY


No nyt se on nähty! Mitäs siitä nyt sanoisi? Nooh se pisti koko Trekkimaailman aivan uusiksi. Tästä eteenpäin Trekki voidaan ajatella kahtena kokonaisuutena: kaikki se mitä on tehty ennen tätä elokuvaa, sekä kaikki mikä ilmestyy tämän elokuvan jälkeen ja liittyy elokuvassa luotuun maailmaan. Miten näin pääsi käymään? Uudessa elokuvassa pistettiin pakka sekaisin ja kunnolla: Vulkanus tuhottiin, Klingoneilta pistettiin planeetta pinoon, Kirkin isä tapettiin jo Kirkin ollessa lapsi, Kapteeni Pike on elossa ja on nykyään amiraali ja Spockkeja on kaksi kappaletta. Tässä muutama asia mitkä ovat eri tavalla tässä uudessa Trekkimaailmassa, eikä paluuta edelliseen ole, mikäli tämä elokuva siihen jotenkin halutaan sisällyttää.

Mielestäni tämä toimenpide Trekille oli ehkä ihan hyvä ja antaa mahdollisuudet luoda jotain uutta, jossa on silti se sama tuttu Trekkifiilis. Hyvä elokuva ja odotan innolla mitä Trekille tapahtuu tulevaisuudessa. On erittäin sääli jos tämä jää yksittäiseksi teokseksi, eikä saisi jatkoa...

perjantai 8. toukokuuta 2009

Kröd Mändoon and The Flaming Sword of Fire

Comedy Central on tuonut uuden "hyvän" komedia sarjan, joka perustuu aikaan jolloin velhot ja mennikäiset vaelsivat Hessemeelin kukkoloita ja laaksoja. Ehdottomasti katsomisen arvoisia, jos vain saat käsiisi näitä jaksoja (esim. youtube tai vastaavat)... Tässä vielä muutama näyte sarjasta.

Krod MandoonThursdays 10p / 9c
Emotional Underpinnings
comedycentral.com
Matt LucasKevin HartSean Mcguire

Krod MandoonThursdays 10p / 9c
Taint Shooting Bastards
comedycentral.com
Matt LucasKevin HartSean Mcguire

Star Trek - elokuva


Tänään on se hetki, jolloin vihdoin pääsee käyttämään tämän jo 2-3vko sitten ostetun lipun :) Olin ensimmäinen, joka osti Turussa liput tähän näytökseen. Ainakaan silloin aamulla, kun lippuja ostin ei vielä ketään muu ollut niitä ostanut.

Aivan uskomaton polte on ollut, kun on nähnyt liput makaavan pöydällä. Nyt kun päivä vihdoin koittaa on se pitkä kuin pitkäperjantai. Ja sehän sopii näin perjantaina. Kuitenkin hieman enemmän odotan vastausta IF:ltä. Vastausta siihen, että pääsenkö sinne töihin vai en. Tähän kysymykseen pitäisi vastauksen tulla maanantaina tai tiistaina.
Leffan kruuna seura :) Tiimi Teemu & Johannes saapuu myös Turkuun!!

torstai 7. toukokuuta 2009

Popcorn Hour A-110

Tuli tälläinen ihmelaite hankittua. Mitäs tämä laite tekee? No sillä voi katsella FullHD tasoista materiaalia laitteen kovalevyltä vai verkonyli, miltä tahansa verkossa olevalta koneelta. Raapustin jotain aiheesta tänne.

Ämpäriperunoita Vol.2

Osu ja uppos, meinaan itäneet potut. Valitettavasti en ottanut kuvaa itäneistä potuista, mutta siellä ne ovat mullan alla. Ainoastaan yksi kaupan perunatiskistä ostetusta perunasta ei alkanut itämään, mutta pistin sen silti multaan jos vaikka ihme tapahtuisi. Valkoisissa ämpäreissä on Siikliä ja sinisissä on Nicolaa. Enää odottelemaan perunoita, niitä pitäisi joskus heinäkuussa päästä maistelemään. Pistän tänne toki kuvia kasvun eri vaiheilta ja vastaavaa... Mutta seuraavaksi pieni ohje ämpäriperunoiden kasvatukseen, saa nähdä onko niistä mihinkään :)
  • Hankitaan potut, ämpärit ja multa (mielellään joku turpeinen ja vähälannotettu).
  • Idätetään perunoita sisällä esim. ikkunalaudalla ja suihkitaan päälle vettä. Pottuja idätetään sen aikaa, että niihin muodostuu "kunnolliset" idut.
  • Sen jälkeen ne istutetaan ämpäriin noin 10cm syvyyteen.
  • Riippuen vuodenajasta, niin kannattaa katsoa, ettei halla vie pottuja. Jos potut tahtoo juhannukseksi olisi ne kylvettävä aprillipäivän tietämillä.
  • Sitten vain kastellaan ja odotellaan :) Ei saa kastella liikaa, jottei potut mätäne ämpäriinsä. Hyvän kastelijan ei tarvitse reijittää ämpäriä, mutta pohjassa olevat reijät estävät hieman liikakastelua.

Nukkis kasvaa, mutta siemenet ei idä...

Taimi on kasvanut sitten viime näkemän ja uutta lehteäkin pukkaa. Valitettavasti 24 siemenestä mikään ei ole vielä ainakaan itänyt... Nooh onneksi tämä seksipalmu ammuskelee siemeniään niin paljon, että uusia yrityksiä pystyy pistämään alulle harvasen viikko :)